Siirry pääsisältöön

Tekstit

Päiväkirjaa ja sammalta

Olen tehnyt pitkään kuvataiteilijana Paint & Wine -iltoja, jotka ovat olleet suosittuja. Iltoja ohjatessani olen saanut kokea, kuinka aikuinen uskaltaa tarttua väripalettiin ja heittäytyä villiksi kun odotukset, että lopputuloksen tulisi olla jotain ikuista ja merkityksellistä poistuvat - on lupa epäonnistua ja tutkia miten maali kankaalla luo muotoja. Ajattelin, että olisi ihana soveltaa tätä samaa heittäytymistä voimauttavan kirjoittamisen ja elämystuokion äärelle. Siksi syntyi Coffee & Diary – kahvia ja päiväkirjaa -hetki . Idea on sama kuin suosituissa maalausilloissa, mutta pensselit vaihtuvat kyniin. Tarjolla on suolaista ja makeaa hyvää, höyryävää kahvia ja teetä – kenties jossain vaiheessa valloitetaan näillä illoilla myös tunnelmallisia kahviloita. Jokainen osallistuja saa hetken aluksi parikymmensivuisen, käsin sidotun kirjasen. Haluan, että kirjoittaminen on elämyksellinen, fyysinen hetki, joka tapahtuu nimenomaan käsin. Kun kynä kulkee oman pienen kirjan sivuilla an...
Uusimmat tekstit

Tasapainon hetki ja uusien alkujen aika

  Kevätpäiväntasaus on hetki, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät. Valo ja pimeys ovat hetken täydellisessä tasapainossa. Se on pysähtymisen paikka – luonnon hengenveto ennen kevään todellista puhkeamista. Monissa vanhoissa perinteissä kevätpäiväntasaus on nähty uuden alun aikana. Talven raskaus alkaa väistyä, maa herää, ja valo voittaa vähitellen pimeyden. Samalla se muistuttaa myös miten elämä kulkee rytmissä – hiljaisuudesta kasvuun, levosta toimintaan. Kevätpäiväntasaus kutsuu katsomaan sekä ulos että sisään. Mitä vanhaa voi päästää pois? Mitä uutta haluaa kasvattaa? Se on muistutus siitä, että tasapaino ei ole pysyvä tila vaan jatkuvaa liikettä. Tänä vuonna juhlin Ostaraa ystävän kanssa Tammelassa, tutuksi tulleessa kansallispuistomaisemassa. Ennen nuotiopaikalle siirtymistä poikkesimme kuitenkin toisessa paikassa, jonka ystäväni oli löytänyt. Hän oli käynyt siellä aiemmin ja halusi näyttää sen minulle.  Metsä seisoi lähes liikkumattomana, ja se oli illan hämärässä hilja...

Kevään silmut

Kevät tuo mukanaan muutoksen. Sen huomaa ensin valossa, joka viipyy pidempään iltaisin, ja sitten maassa, joka alkaa hiljalleen vapautua talven otteesta. purot alkavat solista ja linnut aloittavat laulunsa. Kohta on hetki, jolloin puut ovat silmuilla. Luonto näyttää jälleen, miten elämä herää uudelleen. Mutta kevät muistuttaa myös, etteivät kaikki silmut puhkea. Luonnossa osa versoista kuivuu, osa jää odottamaan seuraavaa vuotta, osa katoaa ennen kuin ehtii kasvaa. Silti elämä jatkuu. Uutta syntyy, vaikka kaikki ei toteudu niin kuin ehkä odotamme. Se ei silti tarkoita, että mikään ei kasvaisi. Usein jokin muu, ehkä vielä näkymätön, alkaa hiljalleen vahvistua. Kevät onkin hyvää aikaa pysähtyä kuuntelemaan, mitä sisimmässä tapahtuu. Kevät ei pakota muuttumaan nopeasti. Se näyttää, että muutos tapahtuu vähitellen.  Ehkä tärkeintä on luottaa siihen, että se mikä on tarkoitettu kasvamaan, löytää aikansa. 

Itkujen äärellä

  Kuva: Tuulia Talventytär / Marras Akat 2025  Menneellä viikolla minua haastateltiin itkuvirsistä. Keskustelimme yleisellä tasolla niistä – perinteestä, merkityksestä ja siitä, miten minä olen löytänyt tieni niiden pariin. On hyvä välillä sanoittaa omaa polkuaan ääneen.  Itkuvirret tulivat elämääni hiljaisena kutsuna. Ensin olin kuullut niitä 2000-luvun alussa ja kauhistunut vahvaa tunneilmaisua. Unohtanutkin ne – kunnes vuonna 2017 rantauduin niiden äärelle terapeuttisen näkökulman ja laulun siivittämänä. Tuohon aikaan aloin kääntyä pois perinteisestä laulamisesta ja klassisesta laulusta kohti syvempää matkaa omaan ääneeni. Olin pitkään kouluttanut ääntäni teknisesti, hionut sävyjä, etsinyt puhtautta ja hallintaa. Olin oppinut, miten ääntä käytetään oikein. Mutta en oikein löytänyt paikkaani. Koin riittämättömyyttä.  Vaikka tein kaiken niin kuin piti, sisälläni oli tunne, etten silti ollut tarpeeksi. Että minun pitäisi olla vielä taitavampi, vielä varmempi, vielä h...

Talvi, joka opetti kuuntelemaan

                                                 Lumi lepää maassa vielä kuin pehmeä hengitys, ja valo viipyy hetken kauemmin ennen kuin hämärä kietoo päivän syliinsä. Ilmassa on hienoinen muutos - ei ole vielä kevät, mutta lupaus siitä. Tämä talvi on ollut hiljaisuuden talvi. Syvä ja kuunteleva. Sellainen, joka ei pakota, vaan kutsuu pysähtymään. Olen huomannut, että kun ulkoinen maailma hidastuu, myös sisäinen maailma alkaa puhua selkeämmin. Ajatukset eivät enää kilpaile turhasta huomiosta, vaan asettuvat kuin linnut oksille: yksi kerrallaan. Niitä ei tarvitse ajaa pois eikä houkutella esiin. Riittää, että pysähdyn ja kuuntelen. Aamupäivisin kokoonnumme voimauttavan kirjoittamisen ryhmässä. Minulle hitaat aamut ovat välttämättömiä. Siksi kirjoittaminen on loistava tapa aloittaa työpäivä. Se ei vaadi suorittamista, vaan läsnäoloa. Kun kynä liikkuu paperilla, talv...

Talvipesästä valoon

                                               Tammikuun pakkaset alkavat taittua ja helmikuun ensimmäiset päivät koittavat. Elämme hetkeä talven ja kevään taitteessa – elämä alkaa sykkiä maan sisällä, vaikka lumi peittää vielä kaiken pinnalta. Akka on levännyt talviuntaan, mutta nyt talven hiljaisuus on tehnyt tehtävänsä: mieli on puhdistunut, sydän keventynyt, ja sisäinen tuli alkaa hiljalleen syttyä uudelleen. On aika tunnustella luonnon ensimmäisiä viestejä ja antaa energian virrata vapaasti – niin kehoon kuin mieleenkin. Kevään ensi säteet kantavat mukanaan lupauksen uudesta alusta. Akka tietää, että vaikka talvi vielä hiipii nurkissa, sisällä kytee lämpö, joka riittää sytyttämään uuden vuoden toiveet ja unelmat. Malttamattomuus on jo vallannut mielen.                   Silti tämä on hetki pysähtyä ja tunnustella. He...

Kynnyksellä

                                                              Vuoden vaihteen jälkeen arki on puksuttanut uudella energialla eteenpäin.  Vaikka nyt on sydäntalven aika, siemeniä on kylvetty lumen alle ja hetken ne vielä odottavat itämistään uudeksi  kasvuksi. Joulutauolta palaavat Voimauttavan kirjoittamisen ryhmät saivat pohdittavakseen minkä kynnyksellä kukin tässä hetkessä on.   Tammikuu on ollut itse kullekkin  hiljaista ja vielä hidassyntyistä tahtia ennen uuden kasvun puhkeamista, jolloin huomaa kaipaavansa lämpöä, valoa kasvaakseen -  aikaa ja tilaa ajatusten kypsymiselle.   Olen erityisesti nauttinut valon paluusta ja talven kauneudesta. Valo ja h iljaiset hetket luonnossa tuntuvat antavan inspiraatiota, rauhaa ja mahdollisuuden kuunnella omaa sisäistä ääntään. Samalla tavalla kuin siemenet i...