Vastuullisuus osana opintoja ja yrityksen arkea

Olen viime kuukausina pysähtynyt miettimään Ympäristökasvattajan opinnoissani, mitä kestävä kehitys tarkoittaa omassa työssäni yrittäjänä. Tarkastelin toimintaani syvemmällä tasolla, joten tein KETA-kartoituksen – eli kestävän kehityksen itsearvioinnin.

KETA:n avulla kävin läpi yritykseni toimintaa ekologisesta, taloudellisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Tavoitteena oli tunnistaa, missä asioissa toimin jo vastuullisesti ja mitä voisin vielä kehittää.

 Ekologiset oivallukset

Kartoitus vahvisti sen, että pienimuotoinen toiminta on itsessään melko ympäristöystävällistä. Jätteiden lajittelu ja kierrätys toimivat hyvin, ja paperin kulutus on vähentynyt digitalisaation myötä. Myös energiankäyttö on vähäistä. Tulevaisuudessa haluan kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota hankintojen vastuullisuuteen – esimerkiksi siihen, mistä materiaalit tulevat ja kuka ne valmistaa.

Taloudellinen tasapaino

Taloudellinen kestävyys on pienyrittäjälle jatkuva oppimisen paikka. Pyrin suunnittelemaan hankinnat ja resurssien käytön tarkasti, mutta tasapainon löytäminen kustannustehokkuuden ja ympäristöarvojen välillä on toisinaan haasteellista. Kestävyys ei kuitenkaan ole pelkkää säästämistä, vaan pitkäjänteistä ajattelua siitä, miten voin tehdä työtäni kannattavasti myös tulevaisuudessa.

Sosiaalinen ja kulttuurinen näkökulma

Sosiaalisesta ja kulttuurisesta näkökulmasta Akan Paja elää paikallisuudesta, käsityöperinteestä ja yhteisöllisyydestä. Työpajojen ja tuotteiden kautta haluan vaalia suomalaista käsityötaitoa ja välittää hyvää oloa sekä luonnon arvostusta. Kestävyys merkitsee myös hyvinvointia ja työn iloa – sitä, että yrittäjänä jaksan ja voin tehdä tätä työtä pitkään.

 Katse eteenpäin

Kartoitus opetti, että kestävä kehitys ei ole isoja projekteja, vaan pieniä, toistuvia tekoja. Aion jatkossa seurata omaa kestävyyttäni vuosittain ja laatia listan “kymmenestä kestävyysteosta vuodessa”, jotta kehitys pysyy näkyvänä.

Kestävyys on osa kaikkea, mitä teen – materiaaleista asiakkaiden kohtaamiseen. Ja vaikka olen pieni toimija, voin silti tehdä merkityksellisiä valintoja joka päivä.


Tässä muutamia nostoja arvoistamme: 

Vastuullisuus


1. Meidän arvomme

  •  Akan Pajan tuotteet valmistetaan Suomessa käsityönä pienessä pajassa.

  •  Käytämme ympäristöystävällisiä ja luonnonmateriaaleja aina, kun se on mahdollista.

  • Panostamme tuotteiden pitkäikäisyyteen ja huolelliseen valmistukseen.

2. Materiaalit ja pakkaukset

  • Käytämme pääasiassa kierrätettäviä ja luonnonmukaisia materiaaleja.

  • Pakkauksemme ovat minimoituja ja kierrätettäviä.

  • Saippuan pakkauksissa käytetään pahvia ja puuta, jotka on valmistettu FSC-sertifioidusta materiaalista.

    FSC-sertifikaatti takaa:

    • Metsien biodiversiteetin suojelun ja metsäkadon vähentämisen

    • Metsätöiden työntekijöiden oikeudet ja paikallisten yhteisöjen edut

3. Kumppanit ja tuotanto

  • Valitsemme yhteistyökumppanit, jotka jakavat arvomme vastuullisuudesta ja kestävästä kehityksestä.

  • Tuotantomme on läpinäkyvää: kerromme, missä ja miten tuotteemme valmistetaan.

4. Konkreettiset mittarit

  • Kierrätettävien materiaalien osuus: 40%

5. Miksi vastuullisuus on meille tärkeää

  • Haluamme tarjota asiakkaillemme tuotteita, jotka ovat sekä kauniita että vastuullisia.

  • Uskomme, että pienillä, arjen teoilla on merkitystä ympäristölle ja yhteisölle.


6. Akan Pajan kosmetiikka

  • Akan Pajan kosmetiikka valmistetaan luonnon raaka-aineista, mahdollisimman kotimaisista ja lähituotetuista. Tuotteemme ovat käsityötä, ja tavoitteemme on tehdä vastuullisuudesta näkyvää ja helposti ymmärrettävää.

 Raaka-aineet ja kotimaisuus

  • Suomalaiset ja lähituotetut raaka-aineet:
    Hunaja, mehiläisvaha, terva, vuohenmaito, nokkonen, kanerva kukinnot, kuusen pihka

  • Suomalaiset öljyt ja rasvat:
    Käytämme pääosin kotimaisia elintarvike öljyjä ja rasvoja.

  • Rypsiöljy, Auringonkukkaöljy on usein viljelty ja pullotettu lähellä, mikä pienentää kuljetusten ja niistä syntyvien ympäristövaikutusten määrää. 

  • Ulkomaiset raaka-aineet:

  • Joidenkin öljyjen ja rasvojen vastuullisuutta ei voida täysin jäljittää.

  • Erityisraaka-aineet vastuullisilta toimittajilta:

    • Suklaasaippuan kaakao (70 %)

    • Maitotuotteet ja kahvipavut



Akan Suklaasaippuassa on 70%  kaakaota, joka valmistetaan vastuullisesti hankitusta kaakaosta. Kaakaonhankinta perustuu omaan kaakaostandardiin, joka asettaa ympäristö- ja sosiaaliset kriteerit kaakaon tuotannolle. Suklaan valmistajan vastuullisuustyön painopisteitä ovat: ilmasto ja kiertotalous, vastuulliset tuotteet ja innovaatiot, vastuullinen hankinta sekä ihmiset ja hyvinvointi. 

Maito ja kermasaippuoiden raaka-aineissa raaka-aineita valmistava yritys on sitoutunut vastuulliseen maidontuotantoon ja pyrkii nollaamaan maidon hiilijalanjäljen lähitulevaisuudessa. Maitotiloja kannustetaan parantamaan eläinten hyvinvointia, kuten säännöllistämään terveystarkastukset, raaka-aineita valmistava yritys tukee kestävien viljelykäytäntöjen omaksumisessa ja tarjoaa työkaluja vastuullisuusraportointiin. Se toteuttaa ilmastotoimenpiteitä kuten biokaasun tuotantoa, turvemaiden päästöjen vähentämistä ja hiiliviljelyä, osana ilmasto-ohjelmaansa. Yritys julkaisee vuosittain vastuullisuusraportin, jossa kerrotaan edistymisestä ja saavutuksista vastuullisuustavoitteiden suhteen. Se on sitoutunut vastuulliseen maidontuotantoon ja pyrkii jatkuvasti parantamaan ympäristö- ja eläinten hyvinvointikäytäntöjään.

Kahvisaippuan raaka-aineen valmistaja on sitoutunut vastuulliseen tuotantoon. Kaikki käytetyt kahvipavut hankitaan vain vastuullisesti varmennetuista lähteistä; kaikki kahvit hankitaan joko sertifioituina tai vastuullisista kumppanuushankkeista. Yrityksellä on käytössään vastuullisuusohjelma, jolla on painopisteensä:  

    Tuotteet ja palvelut, jotka edistävät ihmisten ja maapallon terveyttä sekä hyvinvointia:                   
    Tuotevalikoima on jo lähes täysin kasvipohjainen, ja tulevaisuudessa pyritään kehittämään tuotteita,        jotka ovat hyväksi sekä ihmisille että ympäristölle.

    Ilmasto- ja luontotoimet: Yritys on sitoutunut vähentämään omien toimintojensa                   
    kasvihuonekaasupäästöjä 80 % ja arvoketjun päästöjä 50 % vuoteen 2030 mennessä. 

    Oikeudenmukainen ja osallistava toimintatapa: Yritys pyrkii olemaan oikeudenmukainen ja osallistava työnantaja ja kumppani läpi arvoketjun 

Suolasaippuassa raaka-aineen toimittaja on sitoutunut vastuullisuusohjelmaan, joka perustuu kestävän kehityksen tavoitteisiin. 




 

 






Kommentit

Suositut tekstit