Makaan vedessä vain kelluen, kuunnellen veden loisketta ja rannan ääniä. Yöttömät yöt, kesäyön rikkumaton hiljaisuus ja tyyni järvenpinta kietovat syleilyynsä. Erään uimareissun aikana havahduin rannan koivussa lempeään elämään: katseeni osui oksassa nököttävään räkättirastaiden pesään. Hetkeä myöhemmin pieni sammakko loikki kaikessa rauhassa tien yli. Sateen jälkeinen luonto tuntui vetävän henkeä – ja niin vedin minäkin. Kesäkuu oli melkoista aherrusta. Kun näyttely oli pystytetty ja illalla haahuilin veden äärellä. Siinä hetkessä tajusin, miten valtava voima on pysähtymisellä ja sillä, että todella näkee ympärilleen. Tämä kesäinen havahtuminen toi mieleeni kirjan kesän alusta. Kirjastossa, uutuuksien pöydällä  Minna Martinin Luonnon hengitys – Kehollinen matka vuodenkiertoon, veti minua puoleensa.                                            Kesäkuun keskellä en ehtin...