Akkojen vuosi alkoi pusikosta. Jo tieltä maisemia katsellessa tämän Akan suupielistä kuola valui, mutta Saaren kansanpuistossa vasta se olikin kokemusta, kuljimme ystävän kanssa kuin satumetsässä. Satavuotiset hirsitalot ja iäkkäät puut huokuivat historian tunnelmaa. Jää konsertoi vaikuttavalla vastaanotollaan. Muistan kuulleeni sen äänen viimeksi lapsena, Puulaveden jäätyessä. Tuolloin rannalla seisominen on pysäyttävä hetki – paras konsertti, jonka voi kuulla. Järven hauraalla jääpinnalla jääkukkien tanssi lumosi kauneudellaan. Rannan toisella puolella olin näkevinäni sipulikattoisen rakennuksen, joka toi satuun vivahduksen slaavilaista tunnelmaa. Rakennus kutsui tutkimaan itseään lähempää, mutta pysähdyin hetkeksi vain hengittämään talven kirpeää ilmaa, kuuntelemaan puiden havinaa ja uppoutumaan luonnon äänten konserttiin. Jonakin toisena hetkenä palaan paikkaan uudestaan. Vuoden ensimmäinen tuli syttyi räiskähdellen kasvavan kuun valossa. Sen lämpö liukui tikkuisten sormieni ...